Blogi

Tavanomainen talousrikostutkinta


19.11.2018 kello 17:12 - Kari Uoti


 


Airiston Helmi-casessa poliisi on julkisuuteen kertonut suorittavansa tavanomaista talousrikostutkintaa, jossa selvitetään ovatko eräät henkilöt syyllistyneet erilaisiin varsin tavanomaisiin tekoihin.

 

Talousrikostutkinta on siinä mielessä poikkeava, että kun se käynnistettiin, Turun saariston ilmatila suljettiin. Tutkinnasta kerrottiin Tasavallan presidentille kesäkuussa, pari kuukautta ennen kuin kukaan oli tehnyt asiassa tutkintapyyntöä ja lopuksi rojekti toteutettiin 400 viranomaisen voimin ryntäämällä ympäri saaristoa rynnäkkökiväärit tanassa kuin jossakin Rambo-leffassa.

 

Tänään olemme saattaneet poliisin toiminnan tuomioistuimen arvioitavaksi. Pakkokeinolaissa on määräykset siitä, miten pakkokeinoja voidaan käyttää. Pakkokeinoilla puututaan rajulla kädellä ihmisten oikeuksiin, minkä vuoksi niiden käyttö tulee tapahtua tarkoin lain säätämällä tavalla puuttumatta liikaa henkilön oikeuksiin. Poliisin toiminta on täysin suhteetonta ja se ja siihen liittyvä tiedottaminen aiheuttaa syyttömille suurta vahinkoa. Jokaisen tulisi muistaa, että vasta lainvoimaisen tuomion jälkeen on syyllisiä. Nyt on otettu etunoja venäjänmalliin, syyllinen tiedetään, rikos pitäisi löytää. Näin ei tulisi Suomessa menetellä. 

 

Alla kuva poliisin suorittamasta kotietsinnästä, jossa selvitetään onko rakennushommissa käytetty pimeää työvoimaa. Jokainen voi arvioida, onko väkivallan käyttö missään suhteessa epäilyyn.

C:\fakepath\poliisi.jpg