Blogi

Haag etenee


23.11.2018 kello 13:17 - Kari Uoti


 


Peter Fryckman nimesi oman välimiehensä Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa vireillä olevaan kanteeseen valtiota vastaan. Suomen valtiolla oli tämän jälkeen 30 päivää aikaa nimetä oma välimies. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan valtio pyysi lisäaikaa ja muutttui mykäksi.

 

Tällaisessa tilanteessa kantajalla on mahdollista vaatia tuomioistuinta nimeämään toinen välimies, siis se, joka valtiolta jäi nimeämättä. Tällä estetään se, että valtio ei voisi passiivisuudellaan estää jutun etenemistä. Näin myös teimme. Fryckmanin puolesta on nyt vaadittu toisen välimiehen nimeämistä. 

 

Valtiolla on mahdollisuus esittää toiveita nimettävän välimiehen osalta. Valtio on kuitenkin hukannut nyt mahdollisuutensa nimetä haluamansa välimies, mikä mielestäni on aika tyhmää.

 

Toisen välimiehen nimeämisen jälkeen valitut välimiehet valitsevat puheenjohtajan, jonka johdolla homma alkaa edetä. oletettavaa on, että valtio kyseenalaistaa ja väittää, että mitään sopimusta menettelystä ei ole olemassa. Välimiehet ratkaisevat tämän, minkä jälkeen siirrytään itse pihviin.

 

Suomen valtio on kovaa vauhtia tekemässä itsestään pelleä kieltämällä oikeusministerinsä allekirjoituksen. Miksi valtion perse ei kestä merivettä tämänkään jutun suhteen, annetaan tuomioistuimen katsoa kohdeltiinko Fryckmania asiallisesti aikanaan. Uskon, että näin käy ja yxi 90-luvun hullutuksista saa oikeuden valon kansainvälisellä alttarilla.

tag_blue